Asterix ja talvisota

By | 31.7.2015
facebooktwittergoogle_plus

Ranska ja vähän Englantikin pelastivat Suomen talvisodassa. Näin kävi, jos on uskominen Henrik Talan viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ”Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat”. Ja kyllä kirjan perustelut ja tapahtumain logiikka tuntuvat vakuuttavilta. Näinhän se menikin. Kirja antaa entistä tarkemman kuvan Ranskan suhteesta Suomen talvisotaan. Kirja antaa myös erinomaisen yleisen kuvan talvisodan tilanteesta ja sen loppumisen vaiheista.

Seuraavassa muutamia omia päätelmiä Talankin kirjan perusteella. Talan kirja on historiatiedettä, alla oleva on tämän kirjoittajan mutuilua.

Suomen pelasti talvisodassa sellainen tekijä, jota ei ollut ennen sotaa tai sodan alussakaan näkyvissä tai millään lailla ennustettavissa. Ranskan ja Englannin voimakas ja ratkaiseva tuki tuli täysin puskista.

Talan kirjan mukaan ei ole näyttöä siitä, että Neuvostoliitolla olisi ollut suunnitelmia miehittää Suomea ennen sotaa. Mutta kun sota alkoi, tavoitteena oli marssia Helsinkiin ja ottaa maa haltuun.

Suomen asema näytti sodan alussa heikolta. Kaikki povasivat sodan nopeata loppua ja Neuvostoliiton miehityksen olevan vain ajan kysymys. Suomen torjuntavoitot joulukuussa saivat kuitenkin asetelman uusiksi.

Talvisota ei aluksi juuri Ranskaa tai Englantia kiinnostanut. Sodan alkukin meni vähän ohi, aluksi luultiin, että Neuvostoliitto vain kahakoi painostaakseen Suomea. Lisäksi Ranskalla ja Englannilla oli riittävästi omia huolia. Ne molemmat olivat sotatilassa Saksan kanssa taattuaan Puolan koskemattomuuden. Ja pikkuhiljaa niille alkoi selvitä, että ne olivat ehkä tulleet haukanneeksi liian suuren palan. Toisaalta Saksan laajentumistakaan ei voinut hyväksyä.

Ranska ja Englanti olivat todellakin valmiita sotaan Neuvostoliitta vastaan. Se on aika paljon se. Kun talvisodan rauha tehtiin, ensimmäisiä ranskalaisia joukkoja oli jo lähdetty kuljettamaan laivattaviksi avustusretkelle. Ensimmäiset miehet olivat jo nousemassa laivoihin. Samoin ensimmäiset 12 pommikonetta ehtivät lentää ensimmäisen etappinsa matkalla Suomeen.

Norja ja Ruotsi pysyivät tiukkana joukkojen läpikululle, ne uhkasivat maihinnousujoukkoja sotilaallisella vastarinnalla. Tosin Norja antoi lopulta ymmärtää, ettei se tekisi vastarintaa, jos maihinnousu tapahtuisi. Ruotsi ei muuttanut asennetaan. Lopulta Ranska ja Englanti olisivat ilmeisesti maihinnousun tehneet, vaikka Norja ja Ruotsi eivät virallista lupaa olisikaan antaneet.

Ranskan ja Englannin avustusretkikunnan primus motorina oli Ranska, ja eritoten sen pääministeri Daladier. Daladier teki kaikkensa, jotta Suomi ei olisi tehnyt rauhaa vaan olisi tehnyt virallisen avunpyynnön.

Daladier toimi pitkälti sisäpoliittisista syistä. Hänen hallituksensa asema oli hutera ja Neuvostoliitton ja Saksan vastustaminen tarjosi tilaisuuden vahvistaa hallituksen kannatusta. Toki Suomen auttamiselle löytyi vankkaa perustelua Saksan vastaisen sodan kannalta. Ruotsin malmi oli Saksan sotatalouden kannalta hyvin tärkeätä ja Suomen sotaretki tarjosi tilaisuuden katkaista tämä sodan resurssivirta. Ja Norja ja Norjan rannikko olivat muutenkin tärkeitä Atlantin sotatoimien kannalta.

Suomi empi avun pyytämisessä. Suomessa oltiin tammikuun loppupuolelle saakka aika lailla optimistisia sodan suhteen. Sota olikin mennyt hyvin ja Suomen lehdistö oli antanut siitä liiankin hyvän kuvan. Sanotaan, että suomalaisten mielissä vilahti jopa ajatus uusien alueiden valloittamisesta. Nämä ajatukset haihtuivat nopeasti, kun Neuvostoliitto aloitti uuden hyökkäyksen helmikuun alussa. Nyt voimaa oli entistä tuhdimmin ja suomalaiset olivat nopeasti hätää kärsimässä. Neuvostoarmeija eteni vääjäämättömästi.

Helmikuun lopussa alkoi pokeripelin viimeinen kierros. Ranska ja Englanti nokittivat lupauksilla joukoista ja pommikoneista. Luvattiin jopa 50 000 miestä ja kymmeniä pommikoneita hetimiten. Suomea painostettiin ja jopa uhkailtiinkin tekemään julkinen avunpyyntö. Se olisi antanut selkänojaa mennä vaikka väkisin Norjaan ja Ruotsiin. Uskottiin, etteivät ne olisi kehdanneet kieltäytyä antamasta lupaa läpikululle. Stalin kauhistui ajatusta, että Neuvostoliitto olisi joutunut sotaan länsivaltojen kanssa. Saksan näkökulmasta taas länsivaltojen maihinnousu Norjaan oli saatava torjuttua, se olisi vakavasti vaikeuttanut Hitlerin muita sotasuunnitelmia. Tätä muuten valottaa hyvin Bob Carruthersin kirja ”Hitlerin pohjoinen rintama”. Mussolinikin oli vielä kahden vaiheilla, kumpaa leiriä veikata voittajaksi. Italian suhtautumisesta Suomen talvisotaan on puolestaan kirjoittanut Pirkko Kanervo erinomaisen teoksen ”Italia ja Suomen talvisota”. Yhtäkkiä kaikki Euroopan sotaherrat katsoivat Suomeen.

Pitikö Suomen pokeri. Sillä oli tässä pelissä kaikkein huonoimmat kortit, sen alueella käytiin sotaa. Rintama alkoi tosiasiallisesti olla paikka paikoin romahtamaisillaan. Venäläiset olivat Viipurin porteilla ja Viipurinlahden länsirannalla. Elettiin maaliskuun alkua, kelirikkoa ei vielä kuulunut, se olisi pysäyttänyt sodan ainakin hetkeksi. Ehtisikö länsivaltojen apu. Ilmeisesti joukkojen kuljetus kestäisi rintamatilanteeseen nähden liian kauan ja niiden määrästä ei ollut takeita. Toisaalta pommikoneet voisivat tulla nopeastikin, mutta olisiko niitä riittävästi.

Suomen hallitus ja sodanjohto heiluivat kahden vaiheilla. Ulkoministeri Tanner tuntuu melko lailla tiukasti vastustaneen länsivaltojen apua. Mannerheim kannatti apua ja teki oma-aloitteisestikin yhteydenottoja länsivaltojen suuntaan. Pääministeri Ryti tuntuu ymmärtäneen myös Mannerheimin näkemyksiä. Muut ministerit tuntuvat olleen milloin mitäkin mieltä tilanteen mukaan.

Rauha tehtiin, länsivaltojen apua ei pyydetty. Stalin halusi rauhan, uhka länsivaltojen väliintulosta oli liian suuri.

Daladierin hallitus Ranskassa kaatui, koska sen ei katsottu pystyneen riittävän ponnekkaasti toimimaan Suomen hyväksi.

Oliko ratkaisu hyvä vai huono, olisiko länsikortti pitänyt pelata. Vajaan kuukauden kuluttua Saksa hyökkäsi Norjaan, länsiliittoutuneet myöhästyivät. Suomi jäi kahden hullun diktaattorin väliin. Ja näistä Suomi valitsi myöhemmin Saksan. Ja melko lailla huonosti kävi siinäkin. Tosin olisi voinut käydä paljon huonomminkin. Vaan emme tiedä, mihin jokin toinen päätös olisi johtanut.

Saksan rooli talvisodan viime vaiheilla tuntuu vielä olevan jotenkin auki. Sillä oli vahva intressi saada sota loppumaan tai ainakin saada estettyä länsivaltojen maihinnousu Norjaan. Kuiskuttelivatko Hitlerin pojat suomalaisille mahdollisuudesta saada menetetyt alueet takaisin korkojen kanssa vai eivät. Ja olisiko sillä ollut vaikutusta päätöksentekoon. Rationaalisesti ottaen ei, niin epävarmaan oljenkorteen maailmassa, missä kaikki maat pettivät toisiaan, ei varmasti olisi ollut syytä luottaa. Mutta päätöksenteko on harvoin rationaalista, usein jokin irrationaalinen tekijä voi keikauttaa vaa’an toiseen suuntaan, ja päätökset sitten perustellaan muilla tekijöillä.

Länsiavun pyytämättä jättämistä on perusteltu myös sillä, että Norja ja Ruotsi eivät olisi antaneet läpikulkulupaa. Tämä tuntuu vähän tekosyyltä. Molemmat maat toimivat (tietenkin) itsekkäästi ja olisivat antaneet kaiketi vaikka Suomen joutua miehitetyksi pelastaakseen oman maansa. Miksi Suomen olisi pitänyt ajatella muita silloin, kun kansallinen olemassaolo oli vakavasti uhattuna. Norjan kävi lopulta huonosti, kun länsivallat myöhästyivät. Ruotsi puolestaan lopulta hyötyi toisesta maailmansodasta, rautamalmi kävi hyvin kaupaksi.

Suomen pelasti siis tekijä, jota ei ollut edeltäkäsin näkyvissä. Tätä taustaa vasten Suomen asennetta talvisotaa edeltäneissä neuvotteluissa voidaan pitää melko lailla jääräpäisenä. Tosiasiallisestihan Suomen johtajat pelasivat upporikasta ja rutiköyhää. Jos sota alkaisi, Neuvostoliitto kaiken järjen mukaan sen voittaisi. Kuten olisi myös rintamatapahtumien mukaan lopulta voittanutkin.

Vai pitääkö asennetta sanoa jopa tyhmän sorttiseksi. Taisi olla niin, että sekä länsivallat ja Saksa tahoillansa antoivat ymmärtää, että Suomen kannattaisi myöntyä Neuvostoliiton vaatimuksiin aluevaihdoista ja tukikohdista. Ne eivät siihen maailman aikaan niin suurilta tuntuneet. Puola oli juuri jaettu Saksan ja Neuvostoliiton kesken eikä Puolan Suomea paljon suurempi kansa ja armeija paljon painanut suurvaltojen käsittelyssä, Tsekkoslovakin sudeettialueet oli otettu siltä pois ja Itävalta oli liitetty toiseen maahan. Olemalla neuvotteluissa joustavampi Suomi olisi saanut ostettua aikaa varustautua. Tukikohdat ja alueluovutuksethan eivät olleet Suomen kannalta sotilaallisesti elintärkeitä, se nähtiin jatkosodassa, jossa sota aloitettiin alueellisesti paljon huonommista lähtökohdista. Ja aika olisi muutenkin saattanut pelata Suomen puolesta, Euroopan tilanne oli tuntemattomasti muuttumassa ja sodan ulkopuolella pysyttely mahdollisimman kauan olisi saattanut olla viisaskin lähtökohta.

Suomessa kai ajateltiin, että Stalin bluffasi. Ei kuitenkaan bluffannut. Suomen yleinen mielipide taisi lopulta olla aika sotainen kaikenmaailman lapuanliikkeineen ja akateemisine karjalaseuroineen. Sotia edeltänyt Suur-Suomi kaahotus ja karjalaromantiikka oli tehnyt tehtävänsä. Suomalaisten mielissä liikkui aivan käsittämättömiä juttuja, Suur-Suomi huurut olivat nousseet pahasti suomalaisen ns. sivistyneistön päähän. Tästä ovat muuten kirjoittaneet erinomaisen kirjan Jenni Kirves ja Sari Näre (Luvattu maa – Suur-Suomen unelma ja unohdus, 2014). Samassa porukassa oli ilmeisesti myös melkoisesti sympatiseerausta Natsi-Saksan suuntaan. Tässä ilmapiirissä myönnytysten antaminen neuvotteluissa olisi ollut epäilemättä vaikeaa.

Suomen pelasti uskomattoman hyvä tuuri. Se tuli Ranskan ja Englannin taholta. Suomen pelasti myös oma sinnikäs taistelu itse sodassa. Se antoi syyn ja aikaa länsivalloille sekaantua Suomen talvisotaan. Sinnikäs taistelu ei kuitenkaan ollut riittämässä tarpeeksi pitkälle, se oli murtumassa, kun rauha tehtiin.

Ja sinnikäs taistelu ei riittänyt pitämään meitä länsivaltojen joukossa, lopulta Suomi tuli luiskahtamaan Saksan puolelle. Tai ehkä sinne mentiin varsin halukkaastikin. Mitä ei nyt kai erityisellä ylpeydellä voi muistella. Kun televisiossa tulee dokumentteja toisesta maailmansodasta, Natsi-Saksan väritys on piirretty myös Suomen kohdalle. Mitähän siitä pitäisi ajatella.

Saattaa olla lopulta niinkin, että hetken aikaa Suomella oli koko Euroopan tulevaisuus käsissään. Kun Suomi ei pyytänyt länsivaltojen apua ja Saksa ehti Norjaan ensin, palapelin palaset loksahtelivat onnettomasti paikoilleen. Hitlerin kortit alkoivat näyttää vahvoilta. Eurooppa sukelsi vuosiksi hirveään pimeyteen. Ja se pimeys oli todella hirveä.
 
 

Kirjallisuutta

Henrik Tala, Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat, Ranskan apu Suomelle 1939-1940, 2014.
Jenni Kirves ja Sari Näre, Luvattu maa – Suur-Suomen unelma ja unohdus, 2014.
Bob Carruthers (toim.), Hitlerin pohjoinen rintama, Saksan armeijan operaatiot Norjassa ja Suomessa 1939-1945, 2013. Suomennos Maikki Sorvo, 2013.
Pirkko Kanervo, Italia ja Suomen talvisota : Il Duce Mussolini maailman urheimman kansan apuna, 2007.
Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi. Winston Churchillin Suomea koskeva ajattelu ja toiminta, 2002.