Malli Cajander

By | 14.3.2015
facebooktwittergoogle_plus

Mikä oli malli Cajander ja miksi niin oli? Sanonnalla pyritään kuvaamaan Suomen armeijan puutteellista varustetasoa talvisodan alkaessa. Cajander viittaa ennen talvisotaa vaikuttaneeseen Cajander III hallitukseen (12. maaliskuuta 1937 – 1. joulukuuta 1939).

Useinkin tähän liitetään mielikuva, että Suomen puolustusmenot olivat pienet ja riittämättömät välttämättömiinkin hankintoihin. Sotaan lähteville miehille oli antaa vain kivääri, kokardi ja vyö.

Tämä(kään) myytti ei taida kuitenkaan pitää yhtä todellisuuden kanssa. On pitkälti totta, että jalkaväen miehille oli tarjolla puutteellinen varustus, mutta se ei johtunut pienistä sotilasmenoista. Taustalla oli hankintojen kohdentaminen toisaalle.

Asia tulee esille Jari Elorannan artikkelista ”Paljonko on paljon, perspektiivejä Suomen sotilasmenojen kehitykselle maailmansotien välisellä ajalla”. Artikkelin mukaan ”Suomessa panostettiin maanpuolustukseen varsin mittavasti, oli kyseessä sitten mikä mittari hyvänsä. Esimerkiksi aikakauden tärkeimmän asiantuntijakomission tavoitteet ylitettiin selvästi”.

sotilasmenot

Kuva Elorannan artikkelista.

Puolustusmenot olivat sotia edeltävällä ajalla noin 20 prosentin tasolla valtion kokonaismenoista. Puolustusmenojen osuus verrattuna BKT:hen oli noin kaksinkertaisella tasolla sotien jälkeiseen aikaan verrattuna.

Puutteita varustautumisessa oli ja artikkeli näkee niille erilaisia syitä: ”Materiaalisia puutteita syntyi, koska sotalaitos joudutiin perustamaan tyhjästä, puolustusteollisuutta päätettiin perustaa valtiovetoisesti ja siksi, että kotimarkkinateollisuuden edustajille jäi liikaa tilaa vaikuttaa puolustusinvestointeihin oman etunsa mukaisesti”. Syynä nähdään myös upseerien kokemattomuus sekä laivasto-ohjelman paisuminen.

Artikkelissa kerrotaan, että yhtenä oleellisena tekijänä sotilasmenojen ohjaamisessa oli kotimainen teollisuus. Se luonnollisesti halusi sotalaitoksen tilauksia, päätöksenteossa ei silloin ollut keskeisenä tekijänä puolustusnäkökulma vaan teollisuuden oma etu ”Hankintapolitiikan kontrolloinnista vastannut hankinta-asiain neuvottelukunta koostui lähes pelkästään intressiryhmien kuten Teollisuusliiton edustajista, mikä johti hankintojen suuntautumiseen kotimarkkinoille”. Erityisesti laivasto-ohjelma sai rahaa. ”Samaten 1920-luvun lopulla puolustusministeriön upseerit ja kotimarkkinateollisuuden edustajat saivat vietyä läpi suurimittaisen laivasto-ohjelman”. ”Näin sotilasmenojen rakenne vääristyi vuosikymmenten vaihteessa aiheuttaen vaikeuksia erityisesti maavoimille”.

Nyt sitten artikkelin ulkopuolelle. Rahaa ei siis riittänyt maavoimille. Syynä tähän oli erityisesti mittava laivasto-ohjelma. Hankittiinhan silloin esimerkiksi kaksi isoa panssarilaivaa ja viisi sukellusvenettä. Kalliita vekottimia. Voi miettiä, mitä ne nyt maksaisivat, suhteellisesti saman verran ne kai maksoivat silloinkin. Talvisodassa koetut todelliset suurimmat puutteet olivat tykistön ammusten puute ja panssarintorjunnan puute. Myös jalkaväen perusase, ns. pystykorvakivääri alkoi olla jo vanhentunut, se oli todellisuudessa hidas ja kömpelö. Venäläisillä alkoi näkyä jo puoliautomaattikivääreitäkin, kivääriä ei tarvinnut ladata laukauksen välillä, mikä tekee siitä lähtökohtaisesti huomattavasti kätevämmän. Tykistöäkin Suomella oli, mutta usein päivän kiintiö oli vain muutamia kranaatteja tykkiä kohden.

Jalkaväen aseistusta olisi ollut saatavilla kotimaastakin. Aimo Lahden suunnittelemien aseiden tarina on suorastaan surkuhupainen. Lahti yritti saada konepistooliaan kaupaksi sinnikkäästi, mutta se ei oikein kelvannut armeijalle. Niitä oli talvisodan alussa vain noin 4 000 kappaletta, se tarkoittaa karkeasti ottaen noin yhtä-kahta asetta joukkuetta kohti. Voi sanoa, että konepistooli on lyhyillä matkoilla tulivoimaltaan monta kymmentä kertaa tehokkaampi kuin pystykorvakivääri. Lahti suunnitteli myös panssarintorjuntakiväärin, ns. norsupyssyn, mutta sitä ei ehditty ottaa tuotantoon ennen sotia. Panssarintorjuntakivääri oli aikansa sinko, vielä talvisodan aikana se olisi läpäissyt useat sen aikaiset kevyet panssarit, jatkosodassa se oli jo vanhentunut.

Laivasto-ohjelman ohella Suomella oli myös kallis ohjelma Suomenlahden sulkemiseksi tykistöllä yhdessä Viron kanssa. Ohjelma alkoi 1920 -luvulla ja se tuli valmiiksi juuri ennen talvisotaa. Suomenlahti voitiin sulkea isoilla lähes lahden yli kantavilla tykeillä ja yhteisellä tulenjohdolla. Suomenlahden tykistösulku ja laivasto-ohjelma liittyivät itse asiassa yhteen, niiden oli tarkoitus täydentää toisiaan. Neuvostoliitto pääsi muuten perille tästä erittäin salaisesta hankkeesta. Ja tietystikin sulku menetti merkityksensä, kun Neuvostoliitto miehitti Viron. Mielenkiintoista olisi tietää, miten paljon sulun olemassaolo kaiken kaikkiaan painoi Neuvostoliiton päätöksenteossa.

Niinpä voidaan sanoa, että malli Cajanderin taustalla ei ollut varsinaisesti rahan puute. Kokardi ja vanhentunut kivääri jäivät tavalliselle soturille, koska sotalaitokselle annetut rahat ohjattiin pääsääntöisesti muualle.

Lähteitä:
Jari Eloranta. Paljonko on paljon? Perspektiivejä Suomen sotilasmenojen kehitykselle maailmansotien välisellä ajalla. 2005.

Jari Leskinen: Veljien valtiosalaisuus. Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1918-1940. 1999.