Tag Archives: 1918

Sellanen ol Viipuri, vuonna 1918

Tuli luettua Teemu Keskisarjan kirja Viipuri 1918. Kirja on aivan erinomainen, sekä vetävänä kaunokirjallisena esityksenä että historiallisena aitoihin lähteisiin perustuvana kuvauksena Viipurin ja Kannaksen vaiheista sisällissodan aikana. Samalla se antaa myös laajemman näkökulman koko sisällissotaan, jollain tavoin palaset alkavat loksahdella kohdalleen. Lue lisää

Sisällissodan osapuolet

Kuviossa sisällissodassa kuolleet osapuolen mukaan väritettynä. Kartan ympyrä kertoo kuolleiden lukumäärän jollakin paikkakunnalla (Pohjanlahdelle sijoitetuilla kuolinpaikka on tuntematon). Pylväskuvio kertoo kuolleiden lukumäärän päivittäin. Yksittäisestä ympyrästä tai pylväästä saa lisää tietoa viemällä kursorin sen päälle.     Lue lisää

Viipuri vuonna 1918

Viipurin taistelu 24.–29. huhtikuuta 1918 oli Suomen sisällissodan viimeinen varsinainen taistelu (tosin Lahdessakin taisteltiin samaan aikaan). Kuva Google Earth -kartasta, jossa on esillä Viipurissa sisällissodassa surmansa saaneita. Taistelussa valkoisten armeijalla oli 18 500 sotilasta ja 38 tykkiä. Vastaansa he saivat yli 7 000 sotilasta sekä lisäksi venäläisiä tykkejä ja vapaaehtoisia. Todelliset taistelut olivat ilmeisesti varsin vähäisiä, valkoiset kohtasivat… Lue lisää »

Lahti vuonna 1918

Lahden taistelu käytiin sisällissodan loppuvaiheissa 19. huhtikuuta – 1. toukokuuta 1918. Saksalaiset valtasivat kaupungin 20.4 ja pari päivää kaupungissa ehti olla melko rauhallista. Kuva Google Earth -kartasta, jossa on esillä Lahdessa sisällissodassa surmansa saaneita. Lahti muodosti liikenteellisen solmukohdan ja kymmeniä tuhansia punaisia oli pyrkimässä sen kautta itään päin. Punaiset aloittivat vastahyökkäyksen 23.4 ja kaupungista taisteltiin ankarasti. Huolimatta suuresta… Lue lisää »

Helsinki vuonna 1918

Helsingin taistelu käytiin sisällissodan loppuvaiheissa 10.–14. huhtikuuta 1918. Punaiset antautuivat 13.4 ja saksalaiset pitivät voitonparaatin 14.4. Kuva Google Earth -kartasta, jossa on esillä Helsingissä sisällissodassa surmansa saaneita. Suomeen maihinnousun tehnyt Saksan Itämeren divisioona valtasi suomalaisten valkoisten tuella kaupungin punaisilta. Taisteluun osallistui noin 9 000 saksalaista ja 5 000 valkoista sekä 9 000–12 000 punaista. Taistelussa kuoli noin 100-200… Lue lisää »

Tampere vuonna 1918

Tampereen taistelua sanotaan sisällissodan käännekohdaksi. Se käytiin 16. maaliskuuta – 6. huhtikuuta 1918, valkoiset valloittivat punaisten puolustaman Tampereen. Kuva Google Earth -kartasta, jossa esillä Tampereen taistelun uhreja. Kiivaimpia taisteluita käytiin pääsiäisen aikoihin, kiirastorstai (28.3) ja pitkäperjantai (29.3) ovat olleet nimensä veroisia Tampereella 1918. Kun taistelu 6.4 oli ohi, Suomen sisällissodassa oli siihen mennessä kaiken kaikkiaan kuollut noin 8… Lue lisää »

Sisällissodassa kuolleet viikottain, osa 2

Graafissa on esitetty sisällissodassa kuolleiden lukumääriä eri osapuolten mukaan jaoteltuna. Lukumääriä on kaksi, jokaisella viikolla kuolleet yhteensä sekä siihen mennessä kuolleet yhteensä. Muuttujan voi itse valita pystyakselin vierestä, oletusarvo on ”Kuolleet yhteensä”. Graafissa luvut esitetään ajan suhteen muuttuvina. Aika juoksee viikon jaksoissa. Aikaväli on vuosi 1918 (1.1.1918 – 31.12.1918). Lue lisää

Sisällissodassa kuolleiden ikäjakauma

Sisällissota vei sekin nuoria ihmisiä. Sodassa kuolleista puolet näyttää olleen alle 27 vuotiaita. Kuvissa on esitetty sisällissodan seurauksena kuolleiden ikäjakauma. Kuva 1. Sisällissodan seurauksena 1.1.1918 – 31.12.1918 kuolleet. Vaaka-akseli kertoo iän, pystyakseli kertoo henkilöiden lukumäärän. Yhteensä n. 35000 henkilöä. Lue lisää

Sisällissodassa kuolleet viikoittain

Graafissa on esitetty sisällissodassa kuolleiden lukumääriä viikoittain eri osapuolten mukaan jaoteltuna. Lukumääriä on kaksi, jokaisella viikolla kuolleet yhteensä sekä siihen mennessä kuolleet yhteensä. Graafissa luvut esitetään ajan suhteen muuttuvina. Aika juoksee viikon jaksoissa. Aikaväli on vuosi 1918 (1.1.1918 – 31.12.1918). Lue lisää

Sisällissodan tilastoja, kuolleita/päivä

Tilastot kertovat kuinka paljon ihmisiä kuoli päivittäin milläkin puolella. Tilastot perustuvat samaan Kansallisarkiston aineistoon kuin karttaesityksetkin. Tilastot eivät ole sisällissodan virallisia tilastoja, mutta edustanevat kohtuullisesti ajankohdan tapahtumia. Linkki sivulle Sodassa kuolleiden lukumäärä päivittäin Lue lisää

Sisällissota yleisesti

Esityksessä ovat n. 37 450 henkilön tiedot. Symbolin väri kertoo henkilön osapuolen tai kansallisuuden. Suomalaisia on runsaat 36 500. Aineistosta löytyy myös itävaltalaisia, puolalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia, venäläisiä ja virolaisia sekä pieni määrä muita kansallisuuksia kuten italialaisia, norjalaisia, latvialaisia, lättiläisiä ja unkarilaisia (kansallisuudet mainittu aakkosjärjestyksessä). Lue lisää