Lahti vuonna 1918

By | 23.4.2014
facebooktwitter

Lahden taistelu käytiin sisällissodan loppuvaiheissa 19. huhtikuuta – 1. toukokuuta 1918. Saksalaiset valtasivat kaupungin 20.4 ja pari päivää kaupungissa ehti olla melko rauhallista.

helsinki18

Kuva Google Earth -kartasta, jossa on esillä Lahdessa sisällissodassa surmansa saaneita.

Lahti muodosti liikenteellisen solmukohdan ja kymmeniä tuhansia punaisia oli pyrkimässä sen kautta itään päin. Punaiset aloittivat vastahyökkäyksen 23.4 ja kaupungista taisteltiin ankarasti. Huolimatta suuresta ylivoimastaan punaiset eivät onnistuneet murtamaan saksalaisten puolustusta. Taistelut olivat kovimmillaan 29.4. Vappuna Lahti oli jo saksalaisten ja valkoisten hallussa.

Kun taistelu 1.5 oli ohi, Suomen sisällissodassa oli siihen mennessä kaiken kaikkiaan kuollut yli 16 000 ihmistä. Vuoden 1918 aikana sodan seurauksena tuli kuolemaan vielä noin 21 000 ihmistä lisää. Lahdessakaan sotaan kuoleminen ei päättynyt 1.5. Varsinainen murhenäytelmä oli vasta alussa.

Esityksen aikaväli on 1.1.1918 – 31.12.1918. Karttaa voi itse säätää niin, että jokin toinen osa tai muut osat Suomesta näkyvät.

Esityksen voi ladata alla olevasta linkistä. Lataa tiedosto työasemallesi ja lataa se sitten Google Earth -työasemaohjelmistoon.

Lataa tiedosto

 
 
Eri osapuolia ja kansallisuuksia vastaavat värit ovat

  • Suomalaiset, punaiset man
  • Suomalaiset, valkoisetman
  • Suomalaiset, ei kumpikaanman
  • Suomalaiset, osapuoli tuntematonman
  • Itävaltalaiset, osapuolta ei ole eroteltuman
  • Puolalaiset, osapuolta ei ole eroteltuman
  • Ruotsalaiset, osapuolta ei ole eroteltuman
  • Saksalaiset, osapuolta ei ole eroteltuman
  • Venäläiset, osapuolta ei ole eroteltuman
  • Virolaiset, osapuolta ei ole eroteltuman
  • Muut, osapuolta ei ole eroteltuman