Sisällissota

facebooktwittergoogle_plus

sissotayleinen

Kuva esityksestä ”sisällissota yleisesti”.

Seuraavassa sisällissodan tapahtumia on tuotu esille erilaisissa esityksissä. Kartalle on tuotu sodassa surmansa saaneiden tietoja siten, että yksi henkilösymboli edustaa aina yhtä todellista henkilöä. Henkilö on sijoitettu kartalle kuolinpäivänsä ja kuolinpaikkansa mukaan. Aikaväliksi on asetettu 1.10.1917 – 30.4.1919. Aikaväli sisältää n. 37 450 henkilön tiedot. Kansallisarkiston aineistosta löytyy tietoja sekä ennen että jälkeen tämän aikavälin. Alkuaika 1.10.1917 on paljonkin ennen varsinaisia sotatoimia, mutta alkuperäisestä aineistosta tuntuu löytyvän myös tälle ajalle jollakin tavoin sisällisodan ajan tapahtumiin liittyviä tietoja. Aikaväliksi on sitten asetettu laajasti sisällissodan aika. Sisällissodan varsinaisena aikana pidetään yleensä aikaväliä 27.1.1918 – 16.5.1918.

Henkilöä klikkaamalla tulee esille ko. henkilöön liittyvä tietoikkuna. Siinä esitetään henkilöstä (manred tai manred) lähtökohtaisesti seuraavat tiedot:

sukunimi, etunimi, ikä, kirjoillaolokunta, kansallisuus, kuolinaika, kuolinpaikka, kuolinkunta (jos eri kuin kuolinpaikka), kuolintapa (alkuperäisen aineiston mukaan).

Kaikkia tietoja ei kaikista henkilöistä ole ja silloin tieto on tyhjänä.

Sisällissodassa kuolleet on esitetty sivulla Sisällissota yleisesti. Kuolleiden kansallisuudet on esitetty erilaisin värein.

Sisällissodassa kuolleet ikäryhmittäin on esitetty sivulla Sisällissota ikäryhmittäin. Kuolleiden ikäryhmät on esitetty erilaisin värein.