Ja sitten lasku

By | 3.6.2017
facebooktwittergoogle_plus

Miksi Suomea ei miehitetty toisen maailmansodan päätteeksi? Tähän kysymykseen ei oikein enää riitä vastaukseksi torjuntavoitto Tali-Ihantalassa tai muissa vastaavissa paikoissa. Toki suomalaiset taistelivat urheasti ja pysäyttivät puna-armeijan hyökkäyksen. Mutta se ei taida olla tapahtumain koko kuva.

Suomi oli taistellut Natsi-Saksan puolella. Suomi oli Saksan liittolainen, kuten olivat Italia, Romania, Bulgaria ja Unkari. Kun Saksa sortui, sota vyöryi kaikkien muiden liittolaismaiden ylitse paitsi Suomen.

Natsit tekivät hirveitä asiota miehittämillään alueilla. Erityisen julmia he olivat alueella, joka ulottuu Puolan keskiosasta Ukrainan, Valko-Venäjän ja Baltian maiden kautta Länsä-venäjälle. Saksalaisten julmuudet olivat niin hirveitä ja yleisesti tunnettuja tavallistenkin saksalaisten sotilaiden joukossa, että he olivat kauhuissaan sodan kääntyessä tappion suuntaan. Ajateltiin, että jos puna-armeija tekee edes osan niistä julmuuksista, joita he ovat tehneet, Saksasta ei jäisi mitään jäljelle. On esitetty, että Hitler tietoisestikin teki armeijansa osalliksi massiiviisin rikoksiin niin, ettei neuvottelurauha tulisi mahdolliseksi sotatapahtumien kääntyessä tappioiksi.

Puna-armeijan hyökkäys murskasi Saksan sotakoneen

Kun puna-armeija aloitti vastahyökkäyksensä, liikkeellä puna-armeijassa oli miljoonia miehiä. Vastassakin oli miljoonia miehiä. Miljoonia miehiä menetti myös henkensä molemmilla puolilla. Saksalaisia sotilaita kuoli kaksi ja puoli miljoonaa, puna-armeija kärsi huomattavasti suuremmat tappiot. Tämän verran maksoi matka takaisin Moskovan porteilta Berliiniin. Lukemattomat siviilien kärsimykset ja kuolemat ovat vielä asia erikseen.

Saksan sotakone oli kaiken aikaa parempi kuin puna-armeijan. Se oli sitä teknisesti yhtä lailla kuin osaamisenkin suhteen. Saksan sotakone päihitti sotimisessa myös länsi-liittoutuneiden armeijat. Ja saksan sotakone taisteli loppuun saakka. Kaiken aikaa se tuotti suurempia tappioita liittoutuneille kuin se itse kärsi.

Puna-armeijan tapana oli taistella miehiä säästelemättä. Stalinille tai hänen kenraaleilleen miehistön menetykset eivät merkinneet yhtään mitään. Miehiä oli aina saatavissa lisää. Oli tavanomaista, että pataljoonia lähetettiin hyökkäämään toivottomiin tilanteisiin vaikkapa avoimen maaston yli, ja saksalaiset niittivät ne maahan lähes viimeistä miestä myöten. Aina oli uusia pataljoonia saatavissa.

Puna-armeija oli menettänyt jo saksalaisten hyökkäysvaiheessa miljoonia miehiä. Yksin saksalaisten vankina kuoli kolme miljoonaa miestä. Saksalaiset tekivät valtavia motteja, ja vangiksi jäi montakin kertaa satojatuhansia miehiä. Motit olivat osaltaaan Stalinin omaa syytä, hän ei antanut armeijoidensa perääntyä. Ihmishenget eivät todellakaan merkinneet Stalinille yhtään mitään. Sodan alussa saksalaisilla ei muuten ollut aikomustakaan pitää sotavankeja hengissä. He marssittivat heitä häthätää kyhätyille vankileireille ja jättivät heidät kuolemaan nälkään, kylmään ja tauteihin. Vasta työvoiman tarve sai saksalaiset pitämään sotavankeja edes jotenkuten hengissä.

Puna-armeijalla oli riittävästi myös kalustoa. Panssarivaunuja, lentokoneita ja tykkejä oli kymmenin tuhansin. Tehtaat Siperiassa ja USA:n ja Britannian apu korvasivat menetykset rintamalla. Puna-armeijan tapana oli valmistella hyökkäys valtavalla tykistökeskityksellä. Kannaksen kesän -44 tykistövalmistelu ei ollut millään lailla tavatonta, se oli puna-armeijan tavallinen tapa toimia. Saksalaiset muuten oppivat vetämään joukkonsa pois etulinjasta, jos he tiesivät hyökkäyksen olevan tulonsa. He antoivat tykkitulen tipahtaa lähes tyhjiin asemiin, ja kävivät sitten torjumaan tulevaa hyökkäystä.

Näillä parametreilla Stalin taisteli. Loppumattomalla kalustolla ja säälimättömällä miesten tuhlaamisella. Ja vaikka Saksan sotakone teki kaikkensa, se murskattiin.

Miksi Suomea ei miehitetty

Miksi Suomea ei sitten miehitetty, vaikka Suomi oli taistellut natsien rinnalla. Stalin olisi helposti voinut määrätä satatuhatta, kaksisataatuhatta uutta miestä tai miten paljon tahansa Suomea vastaan. Tai tuhat tankkia ja saman verran lentokoneita. Suomen armeija olisi voinut kenties hetken hidastaa puna-armeijaa, mutta lopulta se olisi nujerrettu. Jos Saksan monen miljoonan miehen paremmin varusteltu sotakone nujerrettiin, ei kai tosissaan voi ajatella, että olisi ollut jokin syy, että niin ei olisi voitu tehdä Suomen armeijalle.

Hyökkäys Kannakselle ja Suomea vastaan oli puna-armeijan näkökulmasta sotilaallisesti perusteltu ja aika lailla välttämätön. Sen voi nähdä vilkaisemalla karttaa. Kannaksella ja Syvärillä olevat suomalaiset ja potentiaalisesti saksalaiset joukot muodostivat sivustauhkan. Suomessa oli edelleen parisataa tuhatta saksalaista sotilasta. Ne voisivat hyökätä puna-armeijan selustaan sen matkalla Berliiniin. Sivustauhka oli poistettava. Ja samalla suomalaisille oli syytä antaa opetus.

Suomen miehittämättä jättäminen näyttää Stalinin oikulta. Tai ehkä Suomi ei yksinkertaisesti ollut tärkeä. Suomi oli sivussa, se ei ollut Neuvostoliiton ja Saksan välissä. Stalin tarvitsi joukkoja myös kilpajuoksulleen Berliiniin. Mutta siinä määrässä muutama satatuhatta miestä ei olisi tuntunut tosiasiallisesti juuri missään.

Suomen onneksi kävi kuten kävi. Suomen armeija kykeni juuri ja juuri torjumaan puna-armeijan hyökkäyksen. Se olisi epäilemättä tullut Helsinkiin saakka, jos sen olisi annettu tulla. Mutta siihen ei ollut varattu voimaa niin paljon, että se olisi ollut sen varsinainen tehtävä. Eikä lisää voimaa jostakin syystä tuotu mukaan, vaan entistäkin voimaa alettiin vetää pois melko varhaisessa vaiheessa. Tätä ihmettelivät suomalaiset rintaman taakse jätetyt partiot, kun ne heinäkuun puolessa välissä raportoivat rintamalta poispäin kulkevista junista, joissa oli tankkeja.

Sodan hinta

21214 (1)

Jatkosodan hinta Suomelle oli noin 63 000 kuollutta, ja 158 000 haavoittunutta. Se oli hirveä hinta. Lasku olisi kuitenkin voinut olla paljon suurempi. Jos Stalin olisi päättänyt miehittää Suomen, niin olisi epäilemättä käynyt.

Suomen ja suomalaisten kohtaloa voi vain arvailla miettimällä mitä tapahtui kansoille ja maille, jotka joutuivat Neuvostoliiton miehittämiksi sodan jälkeen. Lievimmillään miehitetyt maat olivat jonkinlaisia Neuvostoliiton satelliittivaltioita. Ankarimmillaan kokonaiset kansat, esimerkiksi Kaukasuksen pienet muslimikansat, saivat astua junaan ja kuorma-autoihin, ja muuttaa Siperiaan tai Kasakztaniin. Tsetseeni- ja inguusiväestöt, vajaa puoli miljonaa ihmistä, karkotettiin runsaassa viikossa. Siirtokelvottomat ihmiset ammuttiin. Lähimpänä Suomea olevista Baltian maista karkotettiin kymmeniä tuhansia kustakin. Karkotukset veivät usean sadan tuhannen neuvostomaiden kansalaisen hengen.

Lasku olisi voinut olla suuri myös niin päin, että Saksa olisi voittanut sodan. Siinä tapauksessa kohtaloa voi tutkailla tarkastelemalla niitä maita, joita Saksa oli miehittänyt, tai jotka olivat Saksan kanssa liitossa. Kaikissa tapauksissa natsien rotupolitiikka tuotti kammottavia seurauksia. Natsien rotupolitiikka tuotti kammottavia seurauksia Saksassa itsessäänkin, ei sielläkään säälitty juutalaisia, mustalaisia, vammaisia, mielisairaita tai muita vähemmistöjä. Itse asiassa kaasukammiot lähtivät käyntiin ensin Saksassa juurikin vammaisten ja mielisairaiden tappamiseksi. Mikä olisi estänyt Hitleriä ja natseja vaikka julistamasta suomalaisia kaikkinensa alempiarvoisiksi ihmisiksi. Joka tapauksessa on syytä ajatella, että maailma olisi ollut hirveä paikka Saksan voittaessa.

Laskun maksoivat tavalliset suomalaiset. Suoranaiset kuolleet ja haavoittuneet olivat tietysti laskun hirvein saldo. Lasku lankesi kuitenkin myös tuhansille ja tuhansille orvoksi ja leskiksi jääneille, sota kosketti kaikkia. Maa oli sodan jäljiltä köyhä, ihmiset väistämättä siipeensä saaneita, ja se on näkynyt suomalaisten olemisessa näihin päiviin saakka.

Suomen lähtiessä mukaan operaatio Barbarossaan uhkapelin panokset olivat korkeita. Jälkeenpäin on vaikea nähdä, miten siinä olisi ylipäänsä voinut voittaa. Jälkiviisaana voi ajatella, että paras strategia olisi saattanut ollut yrittää pitää Suomen armeija koskemattomana niin kauan kuin mahdollista, ja yrittää torjua sillä hyökkääjää, tulipa se mistä suunnasta tahansa. Mutta ehkä asiaa ei ajateltu loppuun saakka. Ja sotahan oli riemusotaa, kunnes se kääntyi joksikin muuksi. Siviiliin ei päästy heinäkuussa.

 

Kirjallisuutta

Anthony Beevors, Toinen maailmansota (2012)

Max Hastings, Maailma tulessa (2011)

Andrew Roberts, Sodan myrskyssä, toisen maailmansodan uusi historia (2009)

Timothy Snider, Tappotanner, Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä (2014)

Kuva: SA-kuva. Alkuperäinen kuvateksti. Lappeenrannan ens. pommituksessa haavoittunut 9-vuotias tyttö kenttäsairaalassa leikkauksen jälkeen. (Sodan ensimmäinen uhri?) Savitaipale ja Lemi 1941.06.25